top of page

Mikkelin omistajastrategia

Konserniyhteisöjen merkitys kuntataloudessa kasvaa, tytäryhteisöjen lainakanta kasvaa useissa kunnissa. Osaomisteiset yhtiöt ovat hankalia omistajaohjauksellisesti, jos omistajilta puuttuu yhteinen tahto, tällöin saatetaan ajautua tilanteeseen että omistajien ääntä ei kuulla ja yhtiö toimii joillain muilla ohjauksilla.

Olen ollut useissa puheissa ja pöydissä kannattamassa omistajastrategian tekemistä. Konserni- ja elinvoimajaosto on nyt käynnistänyt omistajastrategian laadinnan, joka korvaa vuoden 2017 omistajapoliittiset linjaukset sekä määrittelee kaupungin omistuksiin ja konserniyhtiöihin liittyvät omistamisen periaatteet ja strategiset tavoitteet.

Omistajastrategiassa tulee perustella omistaminen, miksi omistetaan jotain yhtiötä. Tytäryhteisön toiminnan tarkoitus, minkälaisia tavoitteita asetetaan on auki kirjoitettava. Vaaditaanko kasvua, osinkoa, mitattavaa elinvoimaa vai jotain muuta, omavaraisuusasteen määrittely, vieraanpääoman määrä.

Erityisesti riskienhallinta, kun muistetaan että kuntaomisteiset yhtiöt pääsääntöisesti investoivat 100-prosenttisesti velkarahalla valtuuston takauksilla. Mikä on omistajan itsensä riskinottohalu ja riskinottokyky, entä minkälaisia reunaehtoja asetetaan tytäryhteisöille riskien osalta.

Onko tytäryhteisö hankintalain tarkoittama sidosyksikkö vai ei, toimiiko tytäryhtiö markkinoilla vai pelkästään tuottaa palveluja omistajalleen ”In House” yhtiönä?

Tytäryhteisöjen tulee noudattaa kaupungin hankintasääntöä, mutta kaupungin tulee myös itse noudattaa hankintalakia ostaessaan palveluja tytäryhtiöiltään.

Mikkelissä on surullisia esimerkkejä epäonnistuneista liiketoiminnoista tytäryhteisöissä ja tyypillisesti kuntakonsernissa vastuuta kantavat kuntalaiset veroina, peruspalveluiden maksuina kuten jätemaksut, vesimaksut, energiamaksut.

Ajanmukaisella nykyaikaisella omistajastrategialla torjutaan tehokkaasti epäonnistumisia ja asetetaan tytäryhteisöille rajat missä toimia.


Jani Sensio

Kirjoittaja on Mikkelin kokoomus ry:n puheenjohtaja, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja sekä alue- ja kuntavaaliehdokas.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Hyvä elämä alusta loppuun

Paluumuuttajana Mikkelissä koen, että minulla on paljon annettavaa Mikkelin ja Mikkelin alueen edelleen kehittämiseen. Omista lapsuuden...

bottom of page